lauantai 11. huhtikuuta 2015

Nimipäiväpostaus: Onnea Minea!

11.4. nimipäiväänsä viettää Vernan lisäksi Minea. Se on naisellisen pehmeä, kaunissoinnillinen nimi, joka sisältää myös herkkyyttä sekä pientä salaperäisyyttä. 2000-luvulla Minean suosi on kasvanut sellaisiin mittoihin, että voitaneen puhua jo yhdestä nykyajan ”muotinimestä”. Vaikka Minea saattaakin suomalaisen korvaan kuulostaa ea-päätteensä kanssa hieman ”eksoottiselle”, on se kuitenkin vahvasti kotimainen nimi: muualla maailmassa Minea on nimenä lähes tuntematon; tosin naapurimaahamme Ruotsiin se on lainautunut meiltä, mutta sinnekin vain vähäisessä määrin. Mitä mielikuviin tulee, niin niitä löytyy Minea-nimen kohdalta niin kirjallisuudesta kuin urheilustakin.

Minea on alkuperältään epäselvä nimi. Yhden tulkinnan mukaan kyseessä on muunnelma mina-päätteisistä nimistä, esimerkiksi Vilhelminasta (’lujatahtoinen kypäränkantaja’). Ortodoksisessa kirkossa Minea puolestaan on jumalanpalvelustekstejä sisältävä 12 kirjan kokonaisuus.

Meille suomalaisille Minea-nimi on tullut tutuksi kirjailija Mika Waltarin kansainvälisestä menestysromaanista Sinuhe egyptiläinen, joka ilmestyi vuonna 1945. Kyseisessä teoksessa Minea on kaunis kreetalainen tyttö, papitar ja härkätanssija, johon kirjan päähenkilö Sinuhe rakastuu. Waltarin tiedetään kehitelleen nimen omatoimisesti, mahdollisesti Kreetan tarunomaisen kuninkaan Minoksen nimen pohjalta (Minos lienee alkuaan ollut tittelinimi "kuningas, faarao"). Toisaalta, Waltari on saattanut ottaa Minean lähtökohdaksi myös nimen Min, joka kuului muinaisessa Egyptissä noin 3000 eKr. palvotulle hedelmällisyyden jumalalle.

Minea-nimi on tuttu kaunokirjallisuudesta
(Kuva:http://tinyurl.com/l2nury6)




Minea voi tarkoittaa 'lujatahtoista kypäränkantajaa' (Kuva:http://tinyurl.com/mlzft8t)

Tätä Waltari-teoriaa tukee se, että Suomen ensimmäinen Minea nimettiin vuonna 1946 eli vuosi Waltarin teoksen ilmestymisen jälkeen. Nimi pysyi kuitenkin harvinaisena aina vuosisadan lopulle saakka. Tällä uudella vuosituhannella Minea on kokenut valtaisan suosion nousun, ja syytä tähän voi vain arvailla: Omalta osaltaan suosioon on epäilemättä vaikuttanut lahjakas suomalaisgolffari Minea Blomqvist-Kakko, joka omaa positiivisen imagon ja on tehnyt itseään sekä saavutuksiaan tunnetuksi juuri 2000-luvulla. Vuosi 2008 oli Mika Waltarin juhlavuosi, kun kirjailijan syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Tämä juhlavuosi on saattanut nostaa esille myös Waltarin tuotantoon liittyviä etunimiä. Joka tapauksessa huima kannatuksen nousu johti siihen, että Minea otettiin vuonna 2010 mukaan sekä suomalaiseen että suomenruotsalaiseen almanakkaan. Minea-nimi on tuttu kaunokirjallisuudesta

Tähän vuoteen mennessä Minea on annettu maassamme nimeksi yhteensä noin 2870 henkilölle, joiden joukosta löytyy myös muutamia miehiä. Ennen 1980-lukua Minea-nimen kantajia oli meillä vain 30 kpl. 1900-luvun kahden viimeisen vuosikymmenen aikana nimi alkoi kasvattaa suosiotaan, ja uusia nimen kantajia tuli tuolloin jo noin 180 kpl lisää. 2000-luvulla Minean suosio on noussut ennennäkemättömälle tasolle, eikä tälle suosiolle näy loppua vielä tänäkään päivänä. Vuosina 2000–09 Minean sai Suomessa nimekseen reilut 1200 henkilöä ja viimeisen viiden vuoden aikanakin jo yli 1450 henkilöä.

Tunnettuja Mineoita ovat mm.
  • Minea Blomqvist-Kakko (suomalainen golfpelaaja)
  • Mika Waltarin romaanissa Sinuhe egypitiläinen on henkilö nimeltään Minea

Mitäpä te tykkäätte Minea-nimestä? Mitä mielikuvia se teissä herättää?

2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian! Ruusut ja risut tervetulleita :)