tiistai 16. joulukuuta 2014

Nimipäiväpostaus: Onnea Aada!

16.12 nimipäiväänsä juhlii Aulin ja Aulikin lisäksi Aada. Se on lyhyt ja ytimekäs nimi, jolla on yksinkertainen, mutta kaunis äänneasu. Tämän ovat huomanneet myös 2000-luvun nimenantajat, sillä Aada kuulu tämän hetket kuumimpiin ”muotinimiin”. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Päinvastoin, Aada on vakiinnuttanut oman paikkansa etunimistössämme vasta tällä uudella vuosituhannella.

Aada on suomalainen ja virolainen kirjoitusasu nimestä Ada, joka tarkoittaa hepreaksi ’jalokivistä tehtyä korua’. Se on myös raamatullinen nimi, ja Vanha testamentti mainitseekin kaksi Adaa: toinen näistä oli ihmiskunnan alkuhistoriassa Juubalin äiti, jonka pojasta ”tuli kaikkien niiden kantaisä, jotka kannelta ja huilua soittavat” (1 Moos. 4:19−23); toinen Iisakin pojan Eesaun heettiläissyntyinen vaimo (1 Moos. 36:2−16). Raamatussa luetellaan tarkoin, keitä nämä Adat synnyttivät, mutta heistä itsestään ei kerrota sen enempää. Tämä johtunee siitä, että entisajan äidit elivät lastensa kautta. Kirkkohistoriassa Ada puolestaan on Mansista kotoisin oleva, 600-luvun lopulla elänyt ranskalainen nunna ja naispyhimys, jonka muistopäivää vietetään 4.12.
Aada tarkoittaa hepreaksi 'jalokivikorua' (Kuva: http://tinyurl.com/qzgtynl)
Eurooppalaisilla Aadoilla voi kuitenkin olla kahtalainen tausta, sillä Ada-nimi on toisaalta tulkittu myös saksalaiseksi lyhentymäksi Adal- ja Adel-alkuisista naisennimistä. Näitä nimiä ovat esimerkiksi Adalberga, Adelgunda ja Adelheid, ja niiden taustalta löytyy merkitys ’aatelinen’, ’jalosukuinen’. Euroopassa Ada on vanhastaan tunnettu nimien Adela, Adele ja Adelaide kutsumamuotona. Meillä Suomessa Adaa taas on käytetty muun muassa nimien Adolfiina ja Adalmiina lempinimenä.
Toisen tulkinnan mukaan Aada tarkoittaa 'aatelista', 'jalosukuista' (Kuva: http://tinyurl.com/nasycvt)
Aada tunnettiin meillä jo 1800-luvun lopussa, mutta se oli nimenä epätavallinen valinta aina 2000-luvun alkuun saakka. Almanakkaan Aada otettiin vuonna 2000, jonka jälkeen siitä tuli nopeasti todella suosittu nimi. Lyhyempi muoto Ada on ollut ruotsinkielisessä almanakassamme vuodesta 1929 lähtien, tosin vuoteen 1999 saakka se oli sijoitettuna lokakuun 30.päivälle.

Tähän vuoteen mennessä Aada on annettu maassamme nimeksi yhteensä lähes 8000 naiselle. Ennen vuotta 1920 nimen kantajia oli maassamme lähes 680 kpl, mutta vuosina 1920−59 uusia Aadoja tuli vain reilut 80 kpl. Tätä seuranneet kaksi vuosikymmentä olivat nimen suosion kannalta hiljaisinta aikaa, sillä Aadan sai nimekseen ainoastaan kuusi naista. Vuosisadan loppua kohti nimen suosio alkoi nousta, ja vuosina 1980−99 Aada annettiin nimeksi reilulle 250 naiselle. 2000-lulu on ehdottomasti ollut nimen kulta-aikaa: vuosina 2000-09 Aada-nimisiä tyttöjä syntyi maassamme huikeat 4170 kpl ja viimeisen neljän vuoden aikanakin jo 2800 kpl. Myös lyhyempi kirjoitusasu Ada on ollut meillä käytetty, ja tähän vuoteen mennessä sen on saanut nimekseen yhteensä noin 4300 henkilöä, joiden joukosta löytyy muutamia miehiä.


Tunnetteko te monia Aada-nimen kantajia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian! Ruusut ja risut tervetulleita :)