lauantai 26. heinäkuuta 2014

Nimipäiväpostaus: Onnea Martta!

Tänään 26.7 nimipäiväänsä viettää Martta. Se on tomera ja skarppi nimi; ei millään lailla ”löllö” tai vetelä. Se saattaa kuulostaa korvaan jopa kovalta ja vähän ”töksähtävältä”, mutta alun m-kirjain kuitenkin pehmentää ja tasapainottaa kokonaisuutta. Martta-nimeen liittyvät mielikuvatkin ovat yleensä positiivisia. Monelle nimestä tulee ensimmäisenä mieleen Marttaliitto - jo vuodesta 1899 lähtien kotien hyvinvointia edistänyt ja mm. kotitalousneuvontaa tarjonnut naisjärjestö - ja sen toimeliaat naiset eli martat.

Alun perin Martta on heprealais-aramealainen nimi. Sen merkitys on 'valtiatar' tai 'emäntä'. Nimen toi käyttöön Uudessa testamentissa esiintyvä Lasaruksen ja Marian sisar Martta. Hän oli Betaniassa Jerusalemin lähellä asunut Jeesuksen ystävä; toimelias nainen ja tunnollinen taloudenhoitaja. Raamatussa Martasta sanotaan: Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. (Luuk. 10:38–42)

Martta siis yhdistetään topakkaan, aikaansaavaan naiseen. Martta onkin tunnettu perheenemäntien taivaallisena suojelijana. Lisäksi häntä pidetään myös majatalonpitäjien, kokkien, palvelijoiden sekä maallikkosisarten suojelijana.

Martat ovat tomeria ja työteliäitä naisia (Kuva: http://tinyurl.com/of3gbzj)
Suomalaiseen almanakkaan Martta-nimi tuli kyseisessä kirjoitusasussaan vuonna 1858. Se on kuitenkin maassamme todella vanha nimi. On olemassa viitteitä siitä, että Martta-nimi tunnettiin maassamme jo keskiajalla kirjoitusasussa Marta. Esimerkiksi Satakuntalaisen osakunnan julkaisemassa teoksessa Kotiseutututkimuksia esiintyy Kallialan seurakunnan keskiaikaiset kirkontilit -osiossa vuonna 1479 henkilö nimeltään marta oxinemj ja vuonna 1481 marta haetilae.

Vuoteen 1899 mennessä Martta-nimen kantajia oli maassamme jo noin 4606 kpl. 1900-luvun alkupuoli oli Marttaliiton ja myös Martta-nimen kulta-aikaa. Vuosina 1900–19 sen sai nimekseen reilusti yli 18200 henkilöä. Kahden seuraavan vuosikymmenen aikana Martan suosio laski pysyen kuitenkin edelleen korkeana: 1920–39 se annettiin nimeksi noin 8176 henkilölle. Vuosina 1940–59 uusia Martta-nimen kantajia tuli maassamme hieman yli 1600. Seuraavan kahden vuosikymmenen aikana määrä jäi reilusti alle 300 henkilön. 1980–99 nimen suosio alkoi jälleen nousta, ja kyseisenä ajanjaksona Martan sai nimekseen yli 800 naista. Vuosina 2000–09, kun vanhat nimet nousivat jälleen muotiin, Martta annettiin nimeksi 1166 tytölle. Neljän viimeisen vuoden aikana Martta-nimen kantajia on tullut maassamme 816.

Martta viettää siis nimipäiväänsä 26.7. Suomenruotsalaisessa kalenterissa sama päivä on Marta-nimen nimipäivä. Ortodoksisessa kalenterissa Martan nimipäivä puolestaan on 4.7. Ortodoksisen kalenterin mukaan Martta on pylväskilvoittelija Simeon Styliitan äiti Antiokiasta 500-luvulta.

Tunnettuja Marttoja ovat mm.
  • Martta Haatanen (kirjailija)
  • Martta Hakala (laulaja)
  • Martta Hannula (näyttelijä)
  • Martta Kaivola (kirjailija)
  • Martta Kiivas (Turun naiskaartin varapäällikkö Suomen sisällissodassa)
  • Martta Kinnunen-Piippo (näyttelijä)
  • Martta Kontula (näyttelijä ja iskelmäsanoittaja)
  • Martta Koskinen (kommunistipoliitikko, viimeinen Suomessa teloitettu nainen v.1943)
  • Martta Kuikka (runoilija, itkuvirsien taitaja)
  • Martta Martikainen-Ypyä (arkkitehti)
  • Martta Suonio (näyttelijä ja teatterinjohtaja)
  • Martta Vilenius (kirjailija) 
  • Martta Vornanen (runoilija)
  • Martta Wendelin (kuvataiteilija)

Tunnetteko te tomeria Marttoja? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! Vastaan kommenttiisi mahdollisimman pian! Ruusut ja risut tervetulleita :)